perjantai 23. helmikuuta 2018

Vihreänkaipuu vs. keski-iän kriisi

Mennyt talvi on ollut erittäin pitkä ja pimeä. Pimeys on todistettu ihan tilastollisestikin, mutta pimeys tuo talvelle myös turhaan pituutta. Syksy oli toki lämmin ja hyvä niin, mutta aurinkoa odotellessa kaikkein viimeiseksi olisi näin lopputalveen kaivannut enää mitään erityisen kylmiä pakkasjaksoja. Nyt toki samalla on aurinkoa saatu ja siinä huomaamatta harmaissa päivissä vaeltaessa on päiväkin kasvattanut pituutta reippaasti. Säähän ei toki voi vaikuttaa, mutta aurinkoisilla tai jollain tavoin edes valoisilla päivillä olisi tänä talvena ollut itselleni valtavasti merkitystä. Useamman vuoden olen selvinnyt talvesta hyvin miettimättä sitä liikaa ja keskittymällä täysin kaikkiin mukaviin asioihin. Nyt olen kuitenkin väsynyt talveen ja olen väsynyt pimeyteen. Vihreys ja kasvit sen sijaan ovat tuntuneet niiltä harvoilta asioilta, joista olen jaksanut piristyä. Senpä vuoksi olenkin vieraillut paljon kukkakaupoissa. Uppoutuminen vihreään on aina tuottanut minulle mielihyvää, mutta erityisesti nyt, kun mikään ei oikein tunnu miltään. Vihreänkaipuu on aivan luonnollista tähän aikaan vuodesta ja olen kokenut sitä aina. Tässä vaiheessa vuotta päivän pidentyessä se yleensä helpottaa, mutta tällä kertaa oma alakulo ei vaan tunnu hellittävän.


Viime kesänä osasin jo odottaa vaikeaa talvea. Syksy putkiremontteineen tulisi varmasti olemaan rankkaa ja niinhän tässä varmaan kävikin. Itse remontti sujui hyvin ja siitä kyllä selvisi aivan mainiosti, mutta remontin myötä syksystä meni myös viimeiset valoisat hetket. Kellojen siirto on aina se viimeinen niitti, josta tietää, että seuraavan kerran töistä tulee valoisalla kotiin sitten joskus helmikuussa. Se onnellinen päivä koitti viime viikolla, joten jotakin erittäin positiivista on jo sentään tämän talven osalta saavutettu. Kellojen siirtelystä luopuisin oikein mielelläni, mutta mihinkään talviaikaan en todellakaan haluaisi pysyvästi siirtyä; kaikki kunnia toki kansalaisaloitteelle. Keskustelu aiheesta on toki hyväksi. Valoisat illat suurimman osan vuotta tuovat päiviin paljon lisää virtaa ja ilman niitä olisi suuri osa keväästä ja syksystäkin samanlaista pimeydessä vaeltamista kuin näin talvella. Valoisat aamut eivät paljon kuudelta heräävää hyödytä. Pysyvä talviaika olisi lopullinen niitti asumiseen Suomessa. Tarkoituksena onkin puolison kanssa lähteä Välimeren ilmastoon asumaan, kun se vain lapsen koulun ja oman työssä käymisen kannalta on mahdollista; sielläkin kun pitäisi pystyä hankkimaan elinkeinonsa jollain tavalla. Viimeistään kuitenkin sitten eläkkeellä... Heh, tuo ajatus, jota olen tähän saakka niin pontevasti vastustanut. Olen aina ihmetellyt kuinka paljon Suomessa on (nuoria) ihmisiä, joiden päämääränä kaikessa on eläkkeelle jääminen. Se on tuntunut käsittämättömältä ja nytkö minusta on tullut sellainen? Pysyvä talviaika nopeuttaisi muuttamista turkooseille vesille huomattavasti (pimeys sekä talvi ovat tällä hetkellä juuri ja juuri siedettävissä ja kevät syksyyn menee nykyään allergioiden kanssa painiessa), mutta se vaatisi myös ratkaisuja ja ihan oikeita toimia sen eteen, millä voisi muualla elää. Sekä kaikkein eniten uskallusta, joka elämästä tuntuu tällä hetkellä kaikkein eniten puuttuvan.



Remonttisyksyn lisäksi ihmettelin viime vuonna kuinka väsynyt oikein olin jo koko viime kevään. Olin valtavan ärtynyt ja erittäin stressaantunut. Niin stressaantunut, että päästäni lähti valtavasti hiuksia. Muuta syytä kuin stressin en siihen ole toistaiseksi ainakaan keksinyt. Myöhemmin ajattelin olevani stressaantunut tulevasta remontista ja puolison useista työmatkoista, mutta myös motivaatio työhön oli kovilla ja tilalla oli kova stressi ja ärtyneisyys. Stressaantuneisuus poistui vasta pitkän kesäloman loppupuolella ja hyväksyin ehkä henkisesti siinä samalla tulevan syksyn remontteineen sekä keskityin sen vuoksi elämiseen päivä kerrallaan. Tällä tavoin remontista selvisi kyllä erittäin hyvin, kunnes taas marras-joulukuussa olin taas aivan puhki. Joka vuosi samaan aikaan minulla on muutenkin tapana kerätä itsellseni valtavasti kivaakin tekemistä työkiireiden oheen ja aika ei vain tunnu riittävän mihinkään. Tässä ei siis sinänsä ollut mitään kummallista, mutta olin sekä henkisesti että fyysisesti erittäin väsynyt. Loppusyksystä tulkitsin sen syynä olevan sekä remonttisyksy että pimeys, johon kyllä jouluajan vapaajakso tepsii ja kyllä se tepsi väliaikaisesti. Tammikuun lopussa taas on mielen vallannut toivottomuus, apatia sekä omien valintojen valtava kyseenalaistaminen. Paras työmotivaatio on taas hakusessa ja olen henkisesti hyvin väsynyt, mieli surullinen sekä toisaalta taas erittäin ärtynyt. Luonnollisesti siihen vaikuttaa pitkä talvi ja pimeys, mutta sen pitäisi jo näillä aurinkoisilla säillä helpottaa. Vai pitäisikö, jos on ollut ihan puhki?


Ja kyllä, olen ollut kyllä puhki. Jaksan kyllä käydä ihan hyvin töissä ja harrastaa iltaisin, mutta parhain vire on poissa. Kaikenlaista saa kyllä aikaiseksi, mutta aloitekyvyttömyys ja saamattomuus painaa erityisesti iltaisin. Innostustakin asioihin saatan kyllä tuntea, mutta lyhyen aikaa ja hetken kuluttua olen taas ahdistunut jostain tulevasta. Parhain motivaatio työtehtäviin on kateissa, vaikka teenkin töitä edelleen hyvin ja tunnollisesti. Olen valinnut väärän alan, väärän työn, väärän koulutuksen. Pitäisi vaihtaa alaa, työtä ja koulutusta. Jaksanko vaihtaa alaa, työtä ja koulutusta? En taida uskaltaa vaihtaa alaa, työtä ja koulutusta. Normaalisti työ on sujunut päivisin hyvin, vaikkei se mikään unelmatyöni olekaan (aika harvalla varmaan on), ja olen viihtynyt työssä ja työtehtävissäni hyvin. Illalla olen jaksanut tasapainoisesti hyvin omien rakkaiden harrastusteni parissa, mikä on tuntunut erittäin sopivalta kombinaatiolta, koska ainakaan toistaiseksi harrastuksista ei ole ollut ammatiksi. Nuorena valitsin monipuolisen, työllistyvän ja ns. kunnollisen koulutuksen luovan ammatin sijaan ja olen tietysti katunut sitä aina enemmän tai vähemmän, vaikka syy valintaani ei ole poistunut. Jatkuva luovuus olisi saattanut käydä liian stressaavaksi, harrastaessa taas niin harvoin käy; kunhan vain harrastuksille jää riittävästi aikaa. Aiemmin aina ajattelin, että eteen saattaa työmielessä tulla jotain muuta ja mielenkiintoista, mutta nyt yhtäkkiä sitä onkin jo nelikymppinen eikä mitään suurta ja ihmeellistä ilmaantunutkaan. Neljä vuotta sitten vaihdoin työpaikkaa, mikä oli loistava ratkaisu. Näiden vuosien aikana tähän uuteen työhön on tietysti ehtinyt jo rutinoitua ja nyt on ehkä taas syntynyt tarve miettiä, voisiko vielä kuitenkin tehdä jotain muuta päivisin. Kaikki millään tavoin normaalia hankalammat työtehtävät ovat alkaneet tuntua ylitsepääsemättömiltä ja kevääseen eli vuoden kiireisimpään aikaan töissä tuntuu erittäin vaikealta motivoitua. Mielessä vuorottelevat ajatukset siitä, kuinka olen valinnut kaiken väärin eikä minusta ole kuitenkaan mihinkään sen enempään. Siinäpä se, tiivisettynä. Nyt helmikuussa aloin miettiä, että voisiko tämä olla jotain muutakin kuin kaamosmasennus ja vihreänkaipuu. Ei nyt sentään vaihdevuodet, mutta jotain kuitenkin. Päädyin lukemaan keski-iän kriisistä ja kammotus sentään, sehän se onkin!


Kamalaa ja huvittavaa, mutta toisaalta niin helpottavaa. On ihanaa ymmärtää, että ajatukseni eivät johdukaan pelkästään huonoista valinnoista, vaan ehkä kyseessä onkin ilmiö, jonka käy läpi niin moni muukin samanikäinen. Neljäkymppiä ei tuntunut miltään ennen sitä eikä täyttäessä, mutta näköjään neljänkympin kriisi on hiipinyt elämääni hiljalleen sen jälkeen. Kriittisyys, näköalattomuus, toivottomuus ja elämän rajallisuus. Googlasin aiheesta useamman artikkelin ja diagnoosini vahvistui entisestään. On huomattavan helpottavaa, kun ymmärtää mistä on kyse ja omia ajatuksiaan voi yhtä lailla kyseenalaistaa. Ajatukset valinnoista ovat varmaan ihan oikeita, mutta mittasuhteet vääriä. Pimeys, talvi ja remontit eivät tilannetta helpota ja siinä on ollut epäonnea, että kaikki nämä ovat osuneet kohdalle juuri nyt yhtä aikaa juuri kun elämässä huomaamatta tapahtuu mielenmyllerryksiä. Kevät näyttää kuitenkin valoisammalta (ainakin taas hetkellisesti), kun olen ymmärtänyt, että ratkaisuja ei tarvitse tehdä nyt juuri tällä hetkellä, vaikka kuinka valinnat tuntuvat vääriltä. On ihan hyvä hakea jotakin hyvältä tuntuvaa työpaikkaa tai suunnitella ulkomaille muuttamisen mahdollisuutta. Eläkkeen odottamiseen en halua keskittyä edelleenkään. Sen sijaan yritän löytää harrastuksilleni tulevaisuudessa entistä enemmän sijaa ja käydä harrastuksiin liittyvillä kursseilla. En ole tuhlannut elämääni tähänkään asti (vaikka kuinka siltä on välillä tuntunut) enkä varsinkaan meinaa tehdä sitä jatkossa. Jos vihreys tekee onnelliseksi, tehköön se myös jatkossa. Hetkellinen toivottomuus poistuu aikanaan ja onnellisuuden lähteet pysyvät ennallaan. Kannattaa miettiä sitä, mitä kuunteli ja teki 15-vuotiaana, sillä moni sama asia tekee onnelliseksi myös myöhemmällä iällä. Mudhoney, Soundgarden, Led Zeppelin, viherkasvit, jäätelö, elokuvat sekä neulominen. Hyvät valinnat olen tehnyt, usko tai älä. Vuosien mittaan mukaan on tarttunut myös muuta mukavaa, kuten perhe ja oma beagle. Ja tarttuu jatkossakin, kunhan vain keskittyy uusiin mahdollisuuksiin eikä mieti turhaan menneitä valintoja. Tee sitä mistä nautit, olkoon se työ tai harrastus, ja työ kuitenkin mahdollistaa ne vihreätkin harrastukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti