tiistai 7. marraskuuta 2017

Twin Peaks - se uusi

Kesän ja alkusyksyn mittaan katsastin läpi myös uuden Twin Peaksin. Aikoinaan pidin kovasti Twin Peaksin ensimmäisestä kaudesta ja olihan se aivan ainutlaatuinen ja uusi juttu siihen aikaan. Kauden loppupuolella sitä putosi jo kärryiltä ja toisella kaudella sitten aivan lopullisesti. Olen Twin Peaksin katsonut myös uudelleen ja aivan samalla lopputuloksella. Eikä tämä uusikaan tehnyt pettymystä tässä asiassa.

Credit: hbonordic.com
Tästä uudesta Twin Peaksistä on sanottava, että se on ainakin ehdottomasti katsottava putkeen. Jouduin välissä pitämään muutaman viikon taukoa ja sen jälkeen oli taas vaikeuksia päästä kärryille. Tosin ei tässä kyllä ideanakaan ole pysyä kärryillä. David Lynch tekee ihan mitä haluaa ja välillä siinä ei todellakaan ole mitään järkeä. Twin Peaks on kuitenkin todella hyvä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen; jokaisen on vain tehtävä siitä omat johtopäätöksensä. Juonellisesti tämä ainakin itseltäni vaatisi useamman katselukerran, mutta on siinä omat juttunsa, jotka toimivat helpomminkin. Vanhoja hahmoja on paikalla useita, mutta myös uusia kiinnostavia tuttavuuksia on mukana paljon. Esim. Dougie Jones on mahtava tuttavuus jokaisessa kohtauksessaan. Kuvaus on todella kaunista ja juoni erittäin vaikeaselkoinen. Aina kun luulet ymmärtäväsi jotain, putoat kärryiltä.

credit: hbonordic.com
credit: hbonordic.com
credit: hbonordic.com
Uusi Twin Peaks on siis tosiaan tuttuun tapaan outo. On omalla tavallaan erittäin ihanaa, että vielä on olemassa David Lynch, joka voi tehdä mitä vain haluaa. Twin Peaks ei ole huono sarja tai mitään huijausta, se on vaan omissa sfääreissään. En ole mikään kova Twin Peaks -fani, mutta paikkansa tässä maailmassa tämä freak show kyllä ansaitsee!

credit: hbonordic.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti