tiistai 23. kesäkuuta 2020

Japaninvaahtera

Innostuin viime keväänä tilaamaan Viherpeukaloista japaninvaahteran. Olin katsellut netistä kuvia erilaisista bonsaipuista ja näissä kuvissa vilahteli usein japaninvaahtera. Yritin kasvattaa niitä viime kesänä myös siemenistä, mutta niistä ei ollut tuloksena mitään mainittavaa. Viherpeukaloiden kevätkuvastosta kuitenkin löytyi sopiva taimi kohtuuhintaan ja ajattelin kokeilla japaninvaahteraa parvekkeella.

Viime kesänä japaninvaahtera kasvoi mukavasti ja teki kauniita viininpunaisia lehtiä. Mitään valtavan tuuheaa puuta en saanut kasvatettua, mutta ihan hyvinvoivan kasvin siirsin syksyllä sisätiloihin talvehtimaan. Näin jälkikäteen voi todeta, että viime talven se olisi varmasti itse asiassa selvinnytkin parvekkeella. Talveksi se pudotti kaikki lehdet, mutta keväällä se alkoi tehdä vähitellen pieniä lehtiä. Niitäkään ei tullut mitenkään valtavasti, mutta kasvi voi kuitenkin ihan hyvin ja huhti-toukokuussa siirsin sen kesälomalle parvekkeelle. Parvekkeella se onkin aika oikukas. Milloin aurinko paahtaa liikaa ja lehdet kärsivät, milloin sitten taas on liian varjoista. Liika aurinko on ehkä vaihtoehdoista kuitenkin huonoin. Sopivaa yhdistelmää tuntuu olevan hankala löytää ja seuraavaksi on varmaan kokeiltava mullan vaihtoa.

Keväällä puutarhakaupoissa ihastelin valtavan tuuheita japaninvaahteroita, jollaisesta minulla ei ole kyllä valitettavasti tietoakaan. Ilmeisesti se on kuitenkin mahdollista ja saavutettavissa, joten on vain jaksettava yrittää ja kokeilla sitten vaikka sitä ruukunvaihtoa. Joka tapauksessa, erittäin kauniita ne harvatkin lehdet ovat!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti