sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Sitrusten lumo

Sitruspuiden lumoon kun pääsee, siitä ei tule loppua. Sitruuna tuntuu olevan sitruspuista aika kestävää sorttia ja haaveilinkin keväällä isommista sitruunista. Pieni sitruunapuuni teki viime vuonna useita hedelmiä, jotka olivat aivan mainioita ruoanlaitossa. Miksei sitten kokeilisi isompaakin?

Yksi este on tietysti hinta, sillä isommat sitruspuut ovat aika hinnakkaita. Tänä vuonna niitä on kuitenkin ollut taas monesti taas tarjouksessa. Plantagen mainosti keväämmällä kanta-asiakastarjouksessa isoja sitruksia ihan mukavaan hintaan ja kävin niitä katsomassa. Oletin niiden olevan paljon pienempiä ja varaston jo olevan loppu viimeisenä tarjouspäivänä, mutta yllätyksekseni tarjolla oli todella kauniita ja suuria yksilöitä. En tietenkään voinut vastustaa kiusausta, sillä tarjolla olevissa sitruunoissa oli myös erittäin kestävän tuntuiset vahapintaiset lehdet. Aina löytyy tilaa vielä yhdelle!



Nyt ikkunalla on sitten ollut yhtä sitrustenkukintaa jo yli kuukauden päivät. Tuoksuhan on aivan lumoava! Tämä sitruunapuu on tehnyt jo lehtiäkin ja tuntuu kasvavan oikein mukavasti. Kukkien jälkeen on myös ilmestynyt raakileita ja toivottavasti tänä vuonna saadaan taas hyvä sato myös näitä omia kasvatettuja sitruunoita!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti