perjantai 8. helmikuuta 2019

Tammikuu parvekkeella

Tammikuu parvekkeella oli sen verran kylmä ja talvinen, että syysistutusten parhaat päivät on ehdottomasti tältä talvikaudelta nähty. Kylmien päivien jälkeen kun on ollut lämmintä ja kosteaa, syyskasvit ovat kärsineet siitä varmasti eniten. Täysin jäätyneinähän ne olisivat ihastuttaneetkin pitkään! Toisaalta, syysistutusten rapistuminen tietää kevättä ja siihen suuntaan ollaankin kovaa vauhtia menossa.

Monet talven yli säilyvistä kasveista voivat kuitenkin ihan hyvin. Mansikat ja muratit ovat ihan kunnossa. Aurinko toki päättää murattien kohtalon, mutta rajusta talviauringosta huolimatta ne pysyvät ihan kivannäköisinä pitkälle kevääseen. Sypressit pysyvät samaan tapaan aivan vihreinä kevääseen asti, vaikka aurinko on ne kevättalvella polttanutkin. Keijunkukat sen sijaan rupsahtavat pakkasessa, mutta ne saattavat lämpimällä säällä palata ennalleen. Viime keväänä siirsin ne sisätiloihin, jossa ne virkistyivätkin, mutta ilmeisesti kuiva huoneilma päätyi lopulta niiden kohtaloksi.

Kanervat ja marjakanervat ovat sen sijaan parhaat päivänsä nähneet. Koristekaaleista ei ole enää tietoakaan, mutta kanervien kanssa sentään pärjää vielä hetken aikaa. Nämä tämän syksyn kanervat eivät muutenkaan olleet kestävimmästä päästä, koska ne muuttuivat jo syksyn lämpimillä säillä aika vaaleiksi. Kevättalven auringon alkaessa paahtaa, ne kannattaa siivota pois parvekkeelta, koska ne muuttuvat näin kuivina välittömästi aivan pölyksi.


Perinteiseen tapaan meillä tyhjennettiin syksyn kurpitsat vasta tammikuussa. Pakastin on aika täynnä ja kurpitsojen tyhjentäminen on aika vaivalloista puuhaa keittämisineen. Ne ovat toisaalta sisätiloissa niin ihania koristeita, että hommaan ei haluaisi ryhtyäkään ennen kuin on aivan pakko. Nyt niissä alkoi olla pehmenemistä ja vähitellen aloimme kaivata myös lisätilaa keittiöön, joten kurpitsankeittopuuhiin oli pakko ryhtyä. Lyhdyt oli pakko tietenkin tehdä, vaikka johan tuosta Halloweenista on aikaa vierähtänyt. Pakastimeen saatiin taas täytettä ja varmaan olisi syytä tässä keväällä tehdä taas pari kurpitsapiirakkaakin!

Vähitellen alkaa edessä olla parvekkeen kevätsiivo. Eniten pölyyntyvät kasvit kannattaa siivota hyvissä ajoin pois ja ehkä kohta voi hankkia jo pientä vihertävää parvekkeelle. Yleensä se on maaliskuussa viimeistään onnistunut! Helmikuun lopussa tiedämme enemmän!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti