sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Välkettä

Ihastuin syksyllä Novitan Välke-lankaan. Lanka on 7 Veljeksen paksuista ja siinä kimaltee kauniisti. Värinä oli tietysti ihastuttava karpalo sekä mm. valkoinen sekä vaaleanpunainen. Itse onnistuin hankkimaan sekä valkoista että karpaloa. Tätä lankaahan ei oikein muualla tuntunut olevan myynnissä kuin Novitan verkkokaupassa ja Prismassa. Karpalo oli loppu jo ennen talven alennusmyyntejä, mutta onnistuin hankkimaan pienen verkkokaupaan saapuneen kolmen kerän lisäerän. Olen niiiin ihastunut tähän lankaan!

Neulominen oli myös mukavaa! Lanka mielestäni mukavan napakkaa ja tykkää itse neuloa sellaisella. Etuosan pitsikuvio on Novitan ohjeesta ja muuten sukka on tehty pitkien perussukkien mukaisesti. Pitsikuviosta tykkään myös ja olen samalla kuviolla tehnyt muitakin sukkia.


Valkoisesta Välkkeestä ajattelin tehdä myös pitsisukat sopivan ohjeen tullessa vastaan. Pieni kimallus sopii mainiosti pitkiin villasukkiin. Välkettä elämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti