maanantai 15. helmikuuta 2016

Ensi-illassa Vinyl

Kevään ehdottomasti yksi odotetuimmista ensi-illoista on tänään, kun HBO Nordicilla starttaa upouusi Vinyl. Kyseessä on uusi suursatsaus vähän sinne Sopranosin ja Boardwalk Empiren tyyliseen maastoon, mutta kuitenkin aivan täysin erilaiseen maailmaan. Tällä kertaa keskiössä on 1970-luvun levybisnes ja ainakin alku on oikein lupaava!



Näin ensimmäisen jakson ennakkoon ja pilotilla on paljon pituutta; melkein kaksi tuntia. Alku on hyvin elokuvamainen ja innolla odotan miten sarja tästä alkaa ensi viikolla muotoutua. Jaksoja ensimmäisellä kaudella on luvassa 10. Pilotti on Martin Scorsesen ohjaama ja se onkin tuttuun tapaan musiikillista tykitystä, kun leikkauksiin ehkä vähempikin määrä musiikkia olisi voinut riittää. Mielenkiintoista nähdä miten musiikin käyttö jatkossa muotoutuu eli onko kaikki mahdolliset biisit pakko soittaa vai pysytäänkö kohtuudessa. Vinylin upea soundtrack on nyt kuunneltavissa osoitteessa: https://lnk.to/vinyl-vol-1.

Sarjan hahmoihin ehtii jo pilotissa mukavasti tutustua, mutta sarjan päästyä vauhtiin siinäkin puolessa on varmasti luvassa paljon lisää tarinaa pintaa syvemmältä. Kokonaisuus oli joka tapauksessa sitä, mitä olin siltä kovasti odottanut ja toivonut. Ja olihan ensimmäisessä jaksossa mukana myös Led Zeppelinkin ja ihan hyvin edustettuna. Plant nyt ei ollut ihan Plant (paitsi livenä vaikutti kyllä aika vakuuttavalta), mutta kuitenkin.Vinylin jälkeen onkin sitten vuodessa Game of Thrones ja kausi 6. Viime viikon ensimmäisten valokuvien jälkeen on myös ensimmäinen teaserikin nyt juuri julkaistu Vinylin alkuun:



Karmivaa, mutta niin mielenkiintoista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti