keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Neulekuulumisia

Kesä on ollut niin kiireistä aikaa, ettei sopivia hetkiä kirjoittelulle ole löytynyt. Ja mitäpä sitä sisätiloissa istuisikaan näillä säillä, kun ulkona on olleet mitä parhaimmat säät. Töissä ei sitten tämä ensimmäinen viikko ole niin mukavaa ollutkaan. Huvittavaa on ollut muistella kuinka viimeisellä työviikolla ennen lomaa piti pyytää huoltoyhtiötä laittamaan lämmityksen päälle. Nyt sen sijaan olisi aivan mahtavaa, jos huoltoyhtiö voisi laittaa ilmastoinnin taas käyntiin, joka jouduttiin vesivahingon vuoksi sulkemaan. Kotoinen tropiikki ilmeisesti jatkuu myös pidempään, sillä säiden muuttumista ei näy ja talon rakenteet ovat nyt lämmenneet eikä siksi iltaisin ole huvittanut tällä viikolla neuloakaan. Mutta onneksi lomalla sitä ehti kyllä tehdä taas riittävästi!

Pääsin heti loman aluksi käsiksi poikien merelliseen palmikkoneuleeseen. Raitalangaksi siihen riitti sopivasti Nallen Marjaretken mustikan jämät. Pojan neule odottaa paloina valmiina ompelua, kunhan nyt säät viilenevät. Lisäksi uusi neuletyö on paljon helpompi ottaa kesäreissuille mukaan kuin kokonainen yhteen ommeltava neule.

Välissä ehdin tehdä vielä kaksi tilattua Jacques Cousteau -pipoa. Ne ne vasta mukana kätevästi kulkevatkin ja pipoja on mukava tehdä. Helppo ohje ja hyvä lanka!


Nyt olen sitten jo aloittanut miehen merellisen palmikkoneuleen ja siitäkin on jo takaosa melkein tehty. Pakko on kuitenkin myöntää, että näillä trooppisilla keleillä miehelle tarkoitettu pusero 7 Veljestä -langasta on kyllä melkoisen kuuma työ neulottavaksi. Ainakin iltaisin, joten malttanen pidellä taukoa ehkä viikonloppuun saakka. Lauantai- ja sunnuntai-aamut neuloen ovat oma viikonloppuklassikkoni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti