keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Cousteauta oikein urakalla

Teinkin huhti-touko-kesäkuun aikana Jacques Cousteau -pipoja oikein urakalla. Novitan kesän lehdessä ollut malli oli todella yksinkertainen ja aivan mahtava jämälankojen upottaja. Yhteen pipoon menee noin runsas puolet 150 grammaisesta 7 Veljestä kerästä. Lisäksi ohje oli helppo ja työ oli mukava kantaa mukana.

Totta puhuen sopivan pipon löytäminen on ollut vaikeaa. Olen tehnyt muutamankin virheostoksen, kun pipo ei kuitenkaan riitä riittävästi korville tai on loppujen lopuksi väärän värinen. Tämä malli oli taas juuri sopiva. Tein itselleni viininpunaisia ja luumuja sekä punaisen kokeilun Nostalgia-langasta. Punaiset originaalit tein parille tutkimusretkeilijälle ja loput jaettavaksi perheen miesväen kesken. Nyt ei tarvitse pään eikä korvien talvella palella! Kevään mittaan törmäsin parissa muussakin lehdessä vastaaviin pipoihin, mutta tämä malli miellytti kyllä meikäläistä eniten.







Heinäkuussa olenkin siirtynyt jo muihin meriaiheisiin neuleisiin eli samassa lehdessä olleeseen merihenkiseen pojan palmikkoneuleeseen. Pikkuhiljaa tässä jo odotellaan sitä vuoden kohokohtaa eli Novitan syksylehteä ja lankojen saapumista kauppoihin. Sen kummempia lankahamstrauksia ei poistolangoista ole tänä vuonna tarvinut tehdä, koska olin jo aiemmin hamstrannut kaappiin hyvät kokoelmat Novitan Luontopolun lankoja sekä 7 Veljestä viininpunaista ja Tweediä. Yksi poistolanka sentään tielle osui eli 7 Veljestä Polkan ruoste, jota on nyt arvokkaissa kokoelmissani. Muilta osin olenkin malttanut mieleni ja odotellut niitä uusia lankoja.

Prisman ja Sokoksen sivuille oli muutamasta langasta livahtanut esittelykuviksi näitä uusia lankoja. Uudet langat eivät vielä ole myynnissä, mutta täytyy kyllä vaan todeta tästä Taika-langasta, että onpahan kyllä aika ihanan näköistä. Jännä nähdä mitä ihanaa näistä voisi saada aikaan ja mitä muuta sieltä oikein on tulossa noin livenä nähtynä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti