perjantai 11. tammikuuta 2019

Katsaus telkkarikevääseen

Ainakaan seurattavia sarjoja ei tulevalta vuodelta puutu. Jo pelkästään tuleva kevät on erittäin runsas eikä loppuvuotta voi oikein vielä ajatellakaan. Aika monelle pitkäaikaiselle suosikille joutuu jättämään hyvästit tai niiden loppu alkaa vähitellen häämöttää, mutta tulossa on varmasti uuttakin; ja paljon!

Credit: hbonordic.com

HBO Nordicilla kevät pyörähtää upeasti käyntiin True Detectiven kolmannen kauden kahdella jaksolla heti maanantaina 14.1.2019. Paluu vaikutti loistavalle ja kyllähän sitä on odotettukin. Toisen kauden pölyt voi ravistella harteiltaan ja huokaista helpotuksesta, True Detective tuntuu palanneen juurilleen. Game of Thronesin kahdeksannen kauden paluupäivä julkistettaneen taas varmaankin jonkun True Detectiven jakson alussa; tai sitten katsellaan jotakin ensimmäistä kunnollista traileria. Pitkään odotetut jäähyväiset koittavat joka tapauksessa huhtikuussa, joka lähestyy kovaa vauhtia. Ei kuitenkaan huolta, sillä Game of Thronesin spin-offia nykyistä paljon edeltävästä aikakaudesta aletaan kuvata jo keväällä Kanariansaarilla. Näyttelijöitäkin on julkaistu ja tarkoitus on saada ensimmäinen kausi näkyville jo ensi vuonna. Kuulostaa kunnianhimoiselta ja toivotaan todellakin, että luvassa on jotain uutta ja erittäin onnistunut sarjauutuus.

Better Things palaa kolmannen kauden jaksoin jaksoin 1.3.2019 ja vähän samantyylisesti tehty Sarah Jessica Parkerin tähdittämä Divorce on myös palaamassa, mutta varmaankin vasta loppuvuodesta. Ilman varsinaista paluupäivää ovat myös Big Little Lies sekä The Handmaid's Tale; mutta varmasti ovat tulossa. Sen sijaan Killing Even toisen kauden paluupäivä on hiljattain vahvistettu ja jatkoa nähdään 7.4.2019 alkaen.

Credit: hbonordic.com

Uutta sen sijaan on Gentleman Jack, joka kertoo 1800-luvun lopulla Länsi-Yorkshireen perheensä tilalle palaavasta Anne Listeristä. Sarjassa seurataan hänen missiotaan tilansa pelastamiseksi, liiketoimiaan sekä vaimon etsintää. Sarjan aloituspäivä ei ole vielä tiedossa. Samoin odotellaan tietoa Deadwoodin paluusta elokuvan muodossa. Huikea Deadwood loppui aikoinaan vähän kesken ja nyt vihdoin palataan kymmenen vuotta sarjan päättymisen jälkeen sijoittuvaan aikaan. Elokuvaa onneksi jo kuvataan ja mukana on koko tuttu kaarti Seth Bullockista ja Al Swearengenistä alkaen.



Vikings-sarjasta sen sijaan varmistui juuri viime viikolla, että seuraava kausi jää viimeiseksi. Se kuitenkin tietänee käytännössä kahta kautta, sillä viimeinen kausi on nyt meneillään olevan tapaan todennäköisesti jaettu kahteen osaan. Nykyistä viidettä kautta on vielä muutama jakso jäljellä, joten katsellaan mihin tällä kaudella vielä päädytään. Sarjan luojan Michael Hirst kanssa on kuulemma kuitenkin suunnitteilla jo jokin Viikienkien spinoff, joten ei tämä varmaan tähän kuitenkaan jää.

Spinoffeista on jatkumassa myös Mayans M.C. toisella kaudella varmaankin syksymmällä sekä The Good Fight, joka jatkuu taas keväällä. Myöhemmin tänä vuonna jätetään myös jäähyväisiä The Affairille, josta on siis luvassa viimeiseksi jäävä kausi. Myöhemmin tänä vuonna on luvassa myös Castle Rockin toinen kausi, jota aletaan kuvata maaliskuussa.

Jo koko kevään on luvassa kaikenlaista muutakin, mutta tässä nyt joitakin poimintoja HBO Nordicilta näin alkuun. 



C Morelta on keväällä tulossa mm. Peaky Blindersin viides kausi. Sitä on lupailtu jo huhti-toukokuulle, mutta vähän epäilen, sillä näin juuri ilmoituksen, että kauden kuvaaminen on alkanut tällä viikolla.

Loppukeväällä on luvassa Catch-22, joka on George Clooneyn uusi sarja, jonka hän on ohjannut, mutta myös näyttelee siinä. Sarja perustuu Me sotasankarit -kirjaan ja se sijoittuu toisen maailmansodan loppupuolelle. Sarjassa päähenkilö haluaa vapautuksen sodasta, mutta ns. Catch-22 estää sen.

Myös Cold Feet tekee taas paluun uuden kauden merkeissä ja sen pitäisi olla ihan tässä alkuvuodesta. Sarjan uudet kaudet ovat toimineet oikein hyvin ja paluu on kyllä siten oikein mieluisa.

Ylellä eniten kiinnostusta on tuttuihin rikossarjoihin sekä pariin brittiuutuuteen. Silent Witness (Hiljainen todistaja) palaa jo tammikuussa (18.1.) ja luvassa on peräti kolme uutta kautta. Kovastihan jälkijunassa sen suhteen ollaankin, joten ihan hyvä jaksoja on vähitellen kiriä. Sarjan parhaat päivät on toki nähty kauan sitten, mutta uudetkin rikokset ovat vielä katsottavia. Paluun tekee myös Vera Stanhope, joka on edelleen ihan terässä, vaikka siinäkin on tulossa esitykseen jo kahdeksas kausi. Kausi pyörähtää käyntiin 16.2.2019.

Uusi sarja Ordinary Lies (Valkoisia valheita) alkoi jo viikko sitten. Pidän näistä brittisarjojen paloista koostetuista tarinoista (esim. Broken, The Street, Accused) eikä Ordinary Lies tuottanut pettymystä. Valheita, ahdistavia tilanteita ja umpikujia; tällä kertaa autokaupan maailmassa.

Helmikuussa alkaa BBC:n Les Miserables ja kyseessä ei onneksi ole musikaali. Viimeisintä elokuvaversiota en ole vielä uskaltanut katsoa, mutta tämän draamasovituksen pariin yritän kyllä mielelläni päästä. Kuusijaksoinen minisarja alkaa 26.2.2019 Yle TV1:llä.

Myös Poldark on tulossa takaisin, mutta se taitaa mennä kesään asti. Myös Poldark päättyy ja viidennestä kaudesta tulee valitettavasti viimeinen. 



Nelosella käynnistyi viikko sitten odottamani This Is Us. Sarjasta on vaahdottu jo parin vuoden ajan juonipaljastuksia jenkkien viihdesivustoilla jokaisen jakson jälkeen. Olenkin sarjaa odotellut ja ihmetellyt mistä oikein on kyse. Kahden ensimmäisen jakson perusteella sarja vaikuttaa oikein hyvälle ja vaikka se ihmissuhdedraamaa onkin, tarinaan on kirjoitettu jo parin jakson varrella paljon yllätyksiä. Sarjaa voi seurata torstaisin aina kaksi jaksoa kerrallaan.



Netflixillä paluupäivä on vihdoin ilmoitettu Stranger Thingsille. Sitä saakin odotella heinäkuuhun asti, sillä sarja palaa vasta 4.7.2019. Vielä odotellaan tietoa The Crownista, jota on kyllä kovasti kuvattu, mutta paluupäivää ei ole julkistettu. Joululoma ei tänä vuonna valitettavasti sujunut The Crownia katsellen (löytyi toki muutakin katseltavaa), mutta toivottavasti sarja nähdään ennen kesälomia. Katsomisiin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti