perjantai 6. joulukuuta 2019

Novitan kevätkuulumisia

Kevään lankakuulumiset on nyt julkaistu. Omalta osaltani olen siitä onnekkaassa asemassa, että todella moni hyvä sekä kaunis lanka jatkaa ja uusia innostuksia ei juurikaan ole luvassa. Monet ihanat kampanjalangat ja -värit täydentävät aina valikoimaa, joten niistä luultavasti saa lankavarastoon kuitenkin taas täydennystä. Muuten en sitä niinkään kaipaa, vaikkakin olen tosin siirynyt viime vuosina kohtuullisempiin hankintamääriin.

7 Veljestä -lankaan ainoina uutuksiina tulee vehmas ja kevätesikko, jotka eivät ainakaan kuvan perusteella ole omaa värimaailmaani. Syksyhän väreineen on se, joka yleensä iskee, mutta useimmiten joku pakkohankinta sentään mukaan mahtuu. En kuitenkaan keksinyt, että mikään syksyn langoista jäisi pois, joten värejä on ehkä aiempaa enemmän tarjolla.

Kokonaan uusi lanka on 7 Veljestä Lappi, jota jo hankinkin syksyllä ennakkoon. Lankaa oli myynnissä Sokoksissa ja Prismoissa viiden eri värin verran. Lanka on hinnakkaampaa kuin muut 7 Veljestä -langat, mutta tässä 7 Veljestä -langassa on 30 % suomalaista villaa. Suurin osa 7 Veljestä -perheestä jatkaa ennallaan, mutta Raita-langan koko pienenee 100 grammaan ja siinä uusinä sävyinä aloittavat niittykimppu ja kesähetki. Pohjola vaihtaa värejään kokonaan ja jotenkin itselleni aiempi värimaailma oli mieluisempi. Toki nämä on nähtävä livenä, sillä kuvat voivat pettää.


Nallessa on luvassa uutuuksia kaksi: apila ja järvenselkä. Venlassa kauniilta näyttää lupiini, mutta en neulo koskaan näin ohuista langoista, joten taitaa jäädä ihailun asteelle. Kokonaan uusi lanka on Louhetar, joka vastaa Nallea. Sävyt ovat pastellisia ja vaaleita, mutta ehkä syksyllä on luvassa jotain sykähdyttävämpää, mikäli lanka pysyy silloin valikoimissa.


Muumi-langoissa uutta on Majakkasaari, jossa on kivan värikkäitä raitalankoja. Muumien ongelmana on hintataso, mutta ihan hyviäkin tarjouksia on löytynyt. Raidoissa on mukana ilmeisesti vähemmän valkoista, mikä mahdollistaa kirjoneuleet ja on tietysti erittäin positiivinen asia.


Puuvillaisia kevät- ja kesälankoja löytyy monta erilaista käsityöharrastajille, jotka näitä tykkäävät käyttää. Itse en ole aikoihin puuvillalankoja käyttänyt, mutta ehkäpä taas jonain päivänä. Omiin suosikkeihin mieltyy kovasti ja kieltämättä on paljon helpompaa, kun oma valtaisa lankavarasto on helposti yhdisteltävissä samanpaksuisilla langoilla.



Syksyiset villalangat jatkavat valikoimissa muuttumattomina myös kevään. Tähän systeemiin olen tyytyväinen, niin näillekin langoille jää vähän hankinta-aikaa. Uutuuksia toki aina kaivataan, mutta vaihtuvuus on hyvä pitää näin osittaisena!




Kuvat Novitan lankakartasta.

Koko lankakartta on katsottavissa osoitteessa https://www.novitaknits.com/fi/fi/lankakartat




2 kommenttia:

  1. Sulla on ihana blogi, toivottavasti jatkat postailua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarkoitus on kyllä jatkaa, mutta tällä hetkellä täytyy välissä tehdä hetki muita asioita. Tavoite on löytää jatkossa taas sopiva hetki säännöllisesti myös blogille!

      Poista