keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Odotuksen aika

Niin se taas hurahti ohi se kymmenen viikon aika, jolloin odotus ohi. Ja taas edessä on se yhdeksän ja puolen kuukauden odotus Game of Thronesin seuraaviin juonenkäänteisiin. Toisaalta, kyllä kaikki olikin taas sen odotuksen arvoista!

Credit: hbonordic.com

Game of Thronesin casting käy jälleen varmaan kuumana, sillä kauden aikana hankkiuduttiin eroon useammastakin henkilöstä, mutta ainahan mukaan tulee myös uusia tuttavuuksia. Seuraavalla kaudella päästään ainakin Dorneen. Tältä kaudelta jäin kyllä kaipaamaan yhtä uutta (ja samalla myös vanhaa) tuttavuutta, mutta ehkä hänen aikansa tulee myöhemmin.

Jälleen kerran kausi alkoi aika erilaisissa tunnelmissa kuin mihin taas päättyi ja on uskomatonta kuinka paljon erilaisia vaiheita ja tapahtumia voi kymmeneen jaksoon mahtua. Aina jossain vaiheessa kauden lopun lähetessä sitä ajattelee, ettei kaudella ole tapahtunut paljoakaan, mutta sen lopettua se tarinan runsaus vasta valkeneekin. Lisäksi kun kauden seuraavan kierroksen katsoo joko koko sarjan tai muutaman kauden putkeen, juoni loksahtaa vasta oikein kunnolla kohdalleen.

Credit: hbonordic.com
Se on vaan todettava, että sarjan spoilerivaara on kasvanut aivan järjettömiin mittoihin. Päivänkin viive Yhdysvaltoihin alkaa näköjään olla aivan mahdoton. Ennen tämän kauden toista jaksoa ja tätä viimeistä, on aika mahdotonta seurata mitään jenkkien uutisointia tai Facebookin uutisvirtaa silmiä sulkematta ilman jotain spoilaamista. Tällä viikolla ennen viimeistä jaksoa valitsinkin suunnilleen juuri sen silmien sulkemisen. Näin kausien välimaastossa onkin helppo seurata mm. WinterIsComing.netin uutisointia, sillä uudet henkilöt ja tapahtumapaikat eivät oikeasti spoilaa mitään, koska kukaan ei todellisuudessa tiedä varmuudella mitä sarjassa tulee tapahtumaan.

Nyt sitten vaan odottelemaan; tosin huhtikuu tulee nopeammin, kun vaan lakkaa odottelemasta. Ja keskittyy sillä aikaa vaikka Deadwoodiin, jota olen nyt katsomassa koko sarjaa putkeen.

www.hbonordic.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti