Porkkanakakku

Jo pidempään olen suunnitellut kokeilevani porkkanakakun leipomista ja lomalla vihdoin siihen sopiva hetki koitti. Sopivan ohjeen löysin Arla Ingmanin sivuilta. Porkkanakakkuhan on aivan mahtava leivonnainen ja maku on varmasti yllättävänkin hyvä, jos sitä ei ole aiemmin kokeillut!

Porkkanakakkuun tarvitaan:

300 g porkkanoita

100 g voita

4 kananmunaa

3 dl sokeria

4 dl vehnäjauhoja

1 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl jauhettua kardemummaa

ripaus kanelia

Kuorrutus:

50 g voita

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1 1/2 dl tomusokeria

1 raastettu appelsiinikuori

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori ja raasta porkkanat. Sulata voi.

Vatkaa sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita mukaan porkkanaraaste ja voi. Sekoita jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe sekä kardemumma keskenään ja sekoita ne taikinan joukkoon.

Kaada taikina voidellulle ja jauhotetulle tai leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille tai sopivaan vuokaan. Paista kakkua uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna kakun jäähtyä.

Sulata kuorrutusta varten voi ja anna sen jäähtyä. Sekoita tuorejuusto, tomusokeri ja appelsiininkuori voin kanssa tasaiseksi massaksi. Levitä kuorrutus kakun päälle ja anna sen jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa kakku sopiviksi annospaloiksi ja tarjoile.

Porkkanakku oli erittäin hyvää ja onnistui todella hyvin. Porkkanakakku sopii hyvin myös juhliin tarjoiltavaksi, jolloin sen voi leikata pienempiin annospaloihin. Kakku säilyy myös todella hyvin useampia päiviä jääkaapissa. Kannattaa kokeilla!

Päivää vaille valmista

Sotšin talviolympialaiset ovat päivää vaille paketissa. Tällä kertaa sain seurata kisoja lomalla koko kisojen ajan kaksi viikkoa; sama homma kuin Torinossa kun olin äitiyslomalla. Hienot muistot tästäkin rupeamasta jää, vaikka menestys ei ollutkaan Torinon huikean kymmenen mitalin luokkaa. Jälkimmäinen viikko kuitenkin näytti kuitenkin jos sitä suomalaistakin taistelua, mutta kyllä sitä lisää jatkossa tarvitaan.

Sotšiss

Samalla näihin kisoihin päättyi oma työrupeamani suomalaisen urheilun parissa. Työrupeamaan mahtui Sotšin lisäksi Salt Lake Cityn, Torinon sekä Vancouverin talvikisat, mutta tämä lopetusajankohta oli tosin aivan sattumaa. Menestystä ei tällä erää oman lajin osalta saatu, mutta palataan asiaan Koreassa sitten. Vaikka työn osalta urheilupuoli päättyykin, on aivan mahtavaa siirtyä täysin katsomon puolelle ainakin toistaiseksi. Voin vain todeta, että se on todella paljon helpompaa!

Yleisesti ottaen on todettava, että toivottavasti tulevissa kisoissa lajipohjaa saadaan suomalaisten osalta laajennettua. Vaadin suomalaisten pääsemistä mukaan olympiacurlingiin ja pikaluistelussa riittää matkoja vaikka muille jakaa, puhumattakaan freestylesta. Ampumahiihto, mäkihyppy sekä yksi ikisuosikkini yhdistetty toivottavasti palaavat pian omalle tasolleen. Maastohiihtoa en ole seurannut yli kymmeneen vuoteen, mutta nyt on myönnettävä, että hiihtoladuilta löytyi poikkeuksellisen paljon suomalaista taisteluvirettä ja olivat ehdottomasti Suomen joukkueen parhaimmistoa. Alppihiihtoa en taas kestä; laji on kyllä ihan ok, mutta selostukset olisi varmaan pitänyt laittaa pois päältä. En ole itse juuri katso taitoluistelua tv:stä, mutta edustajien saaminen useampaan lajiin Sotšissa oli todellä lähellä, joten toivottavasti laajempi lajipohja on tarjolla Koreassa. Mitä useampia urheilijoita joukkueessa on, sitä enemmän niitä onnistumisia voi tulla.

Mutta se jääkiekko; laji, joka vei sydämeni Calgaryssä 1988. Tulihan ne näiden olympiakisojen kyyneleetkin, kun Teemu sai mitalin. Olen pitänyt kunnia-asianani, että en koskaan itke urheilun vuoksi kuin ilosta eikä sitä ole koskaan ollut vaikea noudattaa, se on vaan niin luonnollista. En itkenyt silloinkaan, kun oman lajini urheilija horjahti Vancouverissa kultamitalilta viidenneksi ja tälle urheilijalle jos kenelle ikinä olisin sen mitalin suonut. Mitalin menetys harmitti ehkä vajaan minuutin, jonka jälkeen vain sydäntä raastoi urheilijan puolesta. Siitä voin todeta, että urheilijan tuntiessa se tuntuu niin paljon pahemmalta kuin tv:stä katsoessa. Se on raas-ta-vaa. Mutta siitäkin on selvittävä. Jos urheilija selviää, selviävät kaikki muutkin. Urheilijat ovat kuin kissoja; putoavat aina jaloilleen. Yksilölajeissa on vain pakko jatkaa eteenpäin; joukkuelajeissa pettymykseen on tarjolla ehkä vähän pidempi hetki. Huipputasolla on kuitenkin vain noustava ylös ja jatkettava kohti omaa tavoitetta. Ei varmaan Teemullakaan ole varaa kovin pitkään miettiä epäonnisia hetkiään, joita hänenkin uralleen varmasti mahtuu. Ja se hymy; niin sitä pitää. Siitä kaikkien pitäisi ottaa mallia; pitää ottaa vaan rennosti ja nauttia siitä mitä tekee.Wau, nyt kun nämä Teemun jäähyväiset alkavat olla käsillä, voin itsekin vain huokaista, kuinka itse olen nähnyt Teemun pelaavan Winnipegissä ja siitä on 19 vuotta aikaa! Toivottavasti kuulemme Teemusta vielä vaikka muissa tehtävissä; suomalainen urheilu tarvitsee Teemua.

Pidin kovasti Sotšin avajaisista. Neuvostoaika ei ehkä muistuttanut käsitystäni omasta Neuvostoliitosta, mutta muilta osin show oli oikein huva. Ilotulitus etenkin oli aivan mahtava! Kisalähetyksissä olen todella paljon nauttinut oman Venäjän miehemme Ville Haapasalon edesottamuksista ja hän lienee äänessä taas päättäjäisissä. Mitäpä sieltä sopii odottaa, sitä en kyllä yhtään tiedä. Tällä kertaa jään varmaan ilman Led Zeppeliniä, vaikka Medvedev Zeppelin-mies onkin; Putinin musiikkimausta en ole edelleenkään varma.

Neilikat - leikkokukkien ykkönen

Tulppaanien sijasta nappasin viime viikolla kaupasta matkaan Reilun kaupan neilikoita. Neilikoista ei voi muuta sanoa kuin että ne ovat varmasti leikkokukista ykkösiä. Ensinnäkin todella kauniita, edullisia, värejä löytyy lukemattomia ja kestävyys on ykkösluokkaa; niitähän ei oikeastaan tarvitse hoitaa mitenkään. Vettä kun lisää muutaman kerran, se on siinä!

Neilikoiden värin suhteen päädyin taas suosikkiini eli tuohon vuoden väriin. Voiko mitään muuta valitakaan! Nyt neilikat ovat nököttäneet ruokapöydässä jo yli viikon ja ovat edelleen aivan terässä; nuput ovat auenneet ja ovat kyllä niin kauniita. Olen kokeillut niitä myös parvekkeella kesäisin, mutta eivät oikein ole siellä menestyneet. Joinain vuosina ovat kuivuneet täysin ja joskus eivät taas ole juuri kukkineet, mutta onneksi leikkokukkina ovat aivan parhaita. Ja tietysti se Reilun kaupan idea on kannattamisen arvoinen!

Näitä neilikoita täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla useamminkin. Nyt onkin tapana ollut pitää leikkokukkia ruokapöydällä ja aina vaan parempi mitä pidempään kestävät. Kauniita ja kestäviä!

Loistava True Detective

Syksyllä kovasti tätä True Detective -sarjaa jo odottelinkin ja se on kyllä ollut täysin odotuksen arvoinen. Nyt on sarjassa edetty jo viimeisiin kauden jaksoihin ja jäljellä kahdeksasta on enää kolme. True Detective on todella koukuttava ja kyllä innolla taas odotan maanantain uutta jaksoa. Onneksi tätä sarjaa on kaiketi tiedossa myös lisää tämän kauden jälkeen; innolla kyllä odotan mitä ne voisivat mahdollisesti pitää sisällään, koska tämä ensimmäinen kausi on pääosin keskittynyt menneisyyteen. Nykyhetkeä alettiin oikeastaan valottaa vasta tässä viimeisimmässä jaksossa.

Credit: hbonordic.com

True Detective kertoo etsivistä Rustin Cohle (Matthew McConayghey) ja Martin Hart (Woody Harrelson), jotka käyvät läpi vuonna 2012 uudelleen avattua murhatutkimustaan 1990-luvulta. Tässä ilotytön murhatutkimuksessa parivaljakko jäljitti sarjamurhaajaa, jonka epäiltiin liittyvän myös okkultismiin. Haastattelut lomittuvat tutkimuksen tapahtumiin ja tapahtumien kulku paljastuu pikkuhiljaa. Nyt tosiaankin jaksossa 5/8 päästiin vaiheeseen, josta ei voi kyllä aavistaa mitä ihmettä sarjan jatko voi tuoda tullessaan. 

Credit: hbonordic.com

HBO:n True Detective on tehty samaan tapaan kuin monet brittisarjat, mutta tällä kertaa tapahtumapaikkana on Lousiana. Sarjassa on pääosissa poikkeuksellisen nimekkäät näyttelijät ja molemmat ovat todella hyviä rooleissaan. Woody ei ole perinteinen Woody tai mistä sen tietää mitä sarjassa vielä nähdään, mutta vaihteeksi hyvä niin. Matthew McConaughey on kyllä nyt siirtynyt aivan oikealla polulle ja draamanäyttelijänä tulevaisuus voi tuoda tullessaan aivan mitä vaan. Kumpi vaan käy, tv tai elokuva, molemmat kyllä hänen suhteensa toimii mainiosti. Juonesta olen pitänyt todella paljon ja se ei noudata ollenkaan mitään normaalia kaavaa eikä tosiaankaan ole mikään tavallinen jenkkisarja. Tämä ei myöskään ole mikään The Killing, joka oli aivan tavattoman pitkästyttävä ja pimeä amerikkalainen versio tästä pohjoismaisesta ja brittiläisestä lajityypistä. Tämän kanssa ei kyllä todellakaan pitkästy ja valoakin piisaa Lousianassa, vaikka aiheet synkkiä onkin. 

Credit: hbonordic.com

Olen valtavasti pitänyt myös sarjan ajankuvasta. Nytkö ollaan jo tässä vaiheessa, että 1990-lukuun voi liittää tiettyjä nostalgisia piirteitä? Vaikeaa on nimetä tiettyjä 1990-luvun asioita, mutta kyllähän ne tietysti liittyvät pukeutumiseen jne. mutta myös kuvauksen valaistukseen ja värien käyttöön. Jotenkin sarjasta tulee mieleen Uhrilampaat. En tiedä, mutta jotenkin niin aidolta ja tutulta tuo 1990-luku tuntuu.

Credit: hbonordic.com

Vielä ei ole tietoa milloin tavallisilta kanavilta sarjaa voi seurata, mutta tällä hetkellä sarja pyörii C More Seriesillä sekä HBO Nordicilla, joista jälkimmäisellä sarjan voi katsoa milloin tahansa vaikka kerralla putkeen. Suosittelen tätä kyllä lämpimästi! Nyt vaan sitten odotellaan mitä kauden loppu tuo tullessaan ja todella toivon, että sarja jatkuu myös tulevaisuudessa. Tämä on kyllä jotain aivan uutta amerikkalaiseen telkkarin rikostarjontaan!

Novitan kevätnumeron antia

Novitan lehdistä suosikkinumeroni ovat talvilehti sekä erityisesti syksylehti, mutta mielelläänhän nämä kevät- ja kesälehdetkin käy läpi. Viime vuosina kevätkauden lehdistä on harvemmin löytynyt toteutukseen asti päätyneitä ideoita ja vähän siltä näytti taas tälläkin kertaa. 

Näissä kevätkauden lehdissä on ongelmana vähän se, että langat ja värit eivät ole niin innostavia kuin syyskauden; olen syysihminen ja innostun erilaisista punaisen, violetin, ruskean sekä oranssin sävyistä ja näissä kevätkauden sävyissä taas viljellään pastellia. Pastellit ovat ihan kivoja kevättalvella, mutta eivät jotenkaan itselläni kanna sinne kesään saakka. Tämä kevätnumero oli pastellien sijasta aika tumma, mutta en saanut niistäkään väreistä tällä kertaa niin paljon irti. Kevät- ja kesänumeroissa on myös paljon pitsineuleita, joita olen aina silloin tällöin tehnyt, mutta ne ovat jotenkin hankalia, kun aina pitäisi olla niin perillä meneillään olevista kerroksista; ja en ole niitä sitten muistanut merkitä.

Parhainta antia oli kuitenkin pari naisten kuvioneuletta. Kuviot ovat kivat, mutta paidan malli itselleni vähän hankala eli itselleni liian lyhyt. Ehkä kuvion voisi toteuttaa johonkin toisenlaiseen malliin; jos siis jaksaisi taas kokeilla kuvioneuleita. Niitä on niin kiva katsella, ehkä tehdäkin, mutta toteutus ei aina ole toivotunlainen.

Tykkäsin kovasti ruskeasta naisen palmikkoneulejakusta, jossa oli käytetty ihanaa Nallen Taika-lankaa. En ole Taika-langoista ollut niin innostunut, kunnes näin kevään uutuusvärinä tulleen ruskean ja se on luonnossakin aivan ihana lanka. Neulejakku on tehty juuri siitä ruskeasta, mutta lisäksi on käytetty Huurre-lankaa. En tiedä kuinka ehdotonta olisi Huurretta tässä käyttää, mutta villatakki on kyllä todella kaunis. En ole juuri kokeillut näitä kahden langan yhdistelmiä ja niitä on näissä lehdissä kyllä paljon. Täytyy miettiä, josko sitä kaupasta löytyisi tähän pari kerää Huurretta.

Pelkästä Nallesta oli toteutettu toinen villatakki, joka oli myös mielestäni yksi parhaita lehden ohjeita. Ehkä tuo Huurre-sekoitus on kuitenkin pehmeämpi ja sitä kautta mukavamman oloinen, mutta kyllä tuo alempikin voisi ruskealla Taika-langalla toimia.

Kolmas suosikkini oli myös villatakki, jossa oli käytetty taas Huurretta sekä Pikkusiskoa. Tässä on myös tosi kauniit värit sekä mukavaa pehmeyttä. Tässäkin on ikävä kyllä niin, että valmiista varastoista ei löydy myöskään Pikkusiskoa, joten täytyy miettiä millä muulla langalla voisi tämän toteuttaa. Vähitellen pitäisi alkaa miettiä tulevia neuletöitä (varastolangoista), koska olen koko tämän viikon urakoinnut viimeistelytöiden ja saumojen parissa. Ei se niin kauheaa ole, kun on sen verran aikaa, että hommaan voi todella keskittyä ja että sitä voi tehdä luonnonvalossa. Alkaa olla tuo hämäränäkö sitä luokkaa, että iltaisin on kyllä tummien lankojen kanssa aika hankalaa. Onneksi nuo päivät pitenevät ja ommeltavat saumat vähenevät, niin kohta pääsee taas lempipuuhiin eli siihen oikeaan neulomiseen; josta on myös olympialaisissa tullut erittäin muodikasta.

Sumuisten päivien orkideat

Tammikuussa ja helmikuussa onkin jo pidempään hemmoteltu orkideojen ystäviä useilla tarjouksilla. Lämpimillä säillä niitä onkin ollut tosi mukava kotiin kantaa, vaikka kunnollisen pakkaamisen silloinkin vaativat. Nykyään perushinnatkin ovat todella edullisia, joten uuden hankkiminen käy todella helposti; tietysti vanhojen uudelleenkukittaminen on parasta, mutta aina sekään ei onnistu.

Lämpimillä säillä on kääntöpuolensa ja ne ovat varjoiset ja sumuiset päivät, jolloin ei kyllä aurinkoa näy. Tosi monesta orkideastani tippuivat talven mittaan nuput ja useampi yksilö tiputti lehdet ja kuoli. Nyt sentään päivä pitenee jo todella reippaasti, mutta se ei yksistään riitä. Tarvittaisiin sitä aurinkoa. Onneksi uudet kukkavanat ja nuput ilmestyvät varmastikin kevään mittaan, mutta vähän harmittaa, kun joulukuussa näytti niin lupaavalta, kun joulukuu oli niin aurinkoinen. Aika harmaata säätä luvataan jatkossakin, mutta kohtahan se talvi on ohi ja aurinko alkaa paistaa, vaikka lämpötila olisi mikä.

Kun hävikki on suurta, voi hyvillä mielin korvata lehdettömän version uudella. Välillä on ollut orkideahyllyllä aika lailla tungosta, mutta näköjään vaihtuvuus on sen verran suurta, että siitä ei pitkään tarvitse huolehtia. Näillä mennään taas ja toivotaan paljon aurinkoa kevääseen!

Vaaleanpunaista shampanjaa

Johan siitä viikko on vierähtänyt, mutta viikko sitten jätin pitkäaikaisen työn taakseni. Uusi työni odottaa tuossa loman jälkeen ja vähitellen olisi alettava uutta kohti orientoitua. Sen kummemmin ei tullut asiaa juhlistettua kuin vaaleanpunaisilla tulppaaneilla ja shampanjalla sekä tietysti olympialaisten avajaisilla, jotka kyllä päättyivät jopa komeampaan ilotulitukseen kuin Pekingissä.

Erittäin pitkään samassa työssä viihtyneenä koin, että oli aika siirtyä elämässä eteenpäin. Kausimuotoisessa työssä kun alkaa tuntua, että kaikki kortit on käännetty, on itselle löydettävä aivan muuta ajateltavaa. Mutta kyllä siihen vaihtamiseen liittyy haikeita hetkiä, kun samassa paikassa on ollut kauan; vaikka sitä kuinka kaipaa elämäänsä uutta.

Tämä viikko onkin sitten mennyt lepäillessä ja olympialaisia seuratessa. Iän myötä on kyllä todettava, että enää ei kyllä kroppa kestä edes puolta päivää telkkarin katsomista. Ehkä se on hyvä niin, mutta nämä kisat on kuitenkin vain kerran neljässä vuodessa. Iltaisin kyllä onkin ollut helpompaa, kun samalla voi sujuvasti itse kuntopyöräillä. Neuleprojektitkin kun ovat vähän vaiheessa eli odottavat päättelyä, niin on ollut vähän vaikea niihin hommiin inspiroitua. Olen kyllä ottanut tavoitteekseni tehdä ensi viikolla pääosan odottavista lankojen päättelyistä. Tällä viikolla sain valmiiksi jo neuleshaalin päättelyineen sekä olen myös aloittanut koiran neuleen viimeistelyhommat. Harmi kyllä todellakin, että ne viimeistelyhommat eivät vaan ole niin mukavia kuin itse neulominen...

Vielä on runsas viikko kisoja jäljellä ja niiden myötä päättyy toistaiseksi oma elämänvaiheeni urheilun parissa. Eihän se urheilu elämästäni mihinkään poistu, vaikka työ ei urheiluun enää liitykään. Lisäksi vanhan penkkiurheilijan rakkaus urheiluun teki kyllä ripeän paluun, kun uusi työ löytyi. Sanotaanko näin, että nythän sitä urheilua taas aletaankin seuraamaan! Joskus on vaan kokeiltava muuta, jotta jaksaa taas innostua ja samalla sitä saa myös monta muuta innostavaa uutta asiaa elämään!

Hortensiat ovat täällä taas

Ihanat hortensiat ovat taas palanneet kauppoihin! Näitä on nyt parin viikon ajan saanut kanta-asiakastarjouksella Plantagenista ja olivatkin yllättävän isoja. Tällä kertaa päädyin violetteihin, kun niitä on vähän harvemmin tarjolla kuin muita värejä.




Suosikkivärini on silti se sama; vaikka en muuten ole missään niin sinisen ystävä, niin hortensioista se on ylivoimaisesti kaunein. Lisäksi saatavilla on myös vaaleanpunaista ja valkoista; hortensian värin syvyys myös vaihtelee ajan kanssa ja joskus koko värikin, mikäli kasvi elää pidempään. Ihanan keväinen tunne kyllä valtasi näiden hortensioiden myötä!

Mutta kyllä nämä kaverit myös kuivuvat nopeasti eli kastelua tarvitsevat parin päivän välein ja joka päivä on kokeiltava mikä on tilanne. Toipuvat kyllä pienestä kuivumisesta, mutta näin sisätiloissa kestävät niitäkin huomattavasti vähemmän kuin kesällä parvekkeella. Kuiva huoneilma ja lämmitykset tietysti huonontavat tilannetta, mutta toivotaan, että kestävät kuitenkin jonkin aikaa; ja ehkäpä saan ne sitten keväällä myös siirtää parvekkeelle isompaan ruukkuun.

Tammikuu parvekkeella

Tammikuu oli ja meni, mutta parvekkeelle haluaisin vielä hetkeksi palata. Tämän vuoden tammikuu vietettiin todella vaihtelevissa säissä suojasäistä reippaisiin pakkasiin. Taas olemme palanneet suojasäiden puolelle ja kyllä se minusta ainakin mukavammalle tuntuu. Ilma oli jotenkin kovin kosteaa ja pakkanen myös sitä kautta todella purevaa. Täytyy vaan toivoa, että ne pakkaset tältä talvelta olivat jo tässä.

Tämän talven osalta luulen, että muratit eivät kyllä talven yli selviä. Kovin vihreiltä ja vehreiltä ne kyllä näyttävät, vaikkakin lehdet ovat pakkaselta käpristyneet. Pakkaset tulivat vaan niin kertarysäyksellä suojasäiden päälle, että multa ja sitä kautta juuret varmaan jäätyivät aivan täysin. Kastelun olin kyllä jo aiemmin lopettanut, mutta aika hitaastihan se multa näin talvella kuivuu. Kauniilta ne muratit toki vielä näyttävät, samoin kuin kanervat.

Hyasintitkin avautuivat lopulta kukkimaan ja näyttivät tosi kauniilta pitkään. Vasta viime päivinä ovat kosteuden myötä lässähtäneet ja niiden aika alkaa olla ohi. Tuoksukin oli oman aikansa aivan ihana!

Päivät ovatkin jo mukavasti alkaneet pidentyä ja nyt saattaa jopa valoisalla ehtiä töistä kotiin omalle parvekkeelle. Voi että, nyt on kevättalvi on alkanut ja talvi alkaa kääntyä loppua kohti. Voihan se toki vielä kestää muutaman kuukauden; viime keväänä vielä vappuviikolla oli läheinen Mustalampi jäässä, mutta vappu vei jään sitten mennessään.

Neljättä kautta odotellessa

Niin se vaan on taas onneksi kohta vuosi vierähtänyt ja Game of Thrones palaa kohta uusin neljännen kauden jaksoin. Vielä kaksi kuukautta pitäisi jotenkuten jaksaa odotella, mutta onneksi näitä trailereita ja taustavideoita ilmestyy koko ajan tiiviimpään tahtiin. Viimeisin vartin pituinen video ilmestyi sunnuntaina ja sisältää varmasti spoilereita, mikäli mitään neljännestä kaudesta ei halua tietää ennakkoon.



Kolmas kausihan päättyi varsin ikävissä merkeissä Starkin perheen osalta, mutta näin tv-draaman ystävä täytyy sanoa, että siinä tarjottiin katsojalle varmasti yksi parhaimmista käänteistä mitä tv voi koskaan tarjota. Kaikessa hirveydessään ei voi olla kuin tyytyväinen kuinka katsoja päästiin yllättämään; kirjassakin Red Wedding tulee kuulemma aivan puskasta. Viime keväänä lueskelin Game of Thronesin virallisen Facebook-sivun kommentteja Red Wedding -jakson jälkeen ja monet ihmiset olivat todella vihaisia. Se oli jotenkin huvittavaa, kuinka ihmeessä voi todellisuuden ja fiktion raja olla ihmisille niin hämärä. Vai eikö tällaisena jatkuvan uutisvirran aikana enää mikään saakaan yllättää ketään ja kaikkeen pitäisi olla varautunut? Siihen voi tietysti varautua lukemalla kirjan tai sitten olla vaan katsomatta mitään sellaista, mikä voi yllättää. No, se ei sovi minulle. Game of Thronesin tekijät, yllättäkää minut vaan ihan vapaasti ensi kaudellakin.

Pähkinä- ja piparminttufudge

Meillä taas tammikuussa vietetään synttäreitä ja aina on keksittävä tarjolle jotakin pientä uutta. Tammikuun Unelmien Talo & Koti -lehdessä oli fugden ohje, jota oli sitten kokeiltava. Tukholmassa markkinoilla myydään tosi mahtavia fugdeja kojuista ja niitä on tullut ostettua markkinoiden osuessa kohdalle enemmänkin. Aika samantyyppisiä näistä tuli, tosin näitä suklaisempia tulee harvemmin ostettua, kun muita makuja on niin paljon. Lisäksi ne valmistetaan niin korkeissa astioissa, että ne palathan ovat valtavan isoja ja hienoja omiin saavutuksiin verrattuna.

Tein kahta erilaista fugdea. Toinen tehtiin pähkinästä ja toinen lehden ohjeen mukaan piparminttukarkeista. Pähkinäversion tein kuitenkin täysin samanlaisena ja korvasin piparminttukarkit vain pähkinöillä. Käytin myös tummaa suklaata sekä muuta suklaata mitä kaapista löytyi. Lehden toinen ohje maapähkinävoista voi myös toimia, mutta itse en erityisemmin ole maapähkinävoin ystävä.

Fudgeen tarvitaan:

150 g pähkinöitä
200 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
3 dl sokeria
100 g voita

Paloittele piparminttukarkit sekä pähkinät sopiviksi paloiksi ja tee suklaasta rouhetta. Mittaa kuohukerma, voi ja sokeri kattilaan ja keitä sekoittaen 10 minuuttia.

Kaada seos kulhoon ja lisää suklaarouhe vatkaimella rauhallisesti sekoittaen. Sekoita lopuksi joukkoon pähkinät tai piparminttukarkit.

Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Anna jähmettyä ja leikkaa annospaloiksi.

Vuoka kannattaa olla aika pieni, jotta fudgesta ei tule liian littanaa. Itse valitsin piparminttufugdeen liian ison astian. Toisaalta annospalojen kannattaa olla todella pieniä, koska fugde on erittäin makeaa ja täyttävää. Tästä määrästä fugdea valmistuu myös todella paljon, mutta sitä voi hyvin pakastaa.

Maun puolesta fugdet onnistuivat hyvin. Oma piparminttufugdeni ei ollut niin kivan näköistä kuin pähkinäinen versio, mutta maku onnistui hyvin siinäkin. Vieraat jakautuivat kahteen; toiset tykkäsivät pähkinästä ja toiset piparmintusta. Tätä kannattaa tehdä uudelleen, koska valmistuu myös todella helposti ja nopeasti sekä tarvittava määrä on helposti säädeltävissä.